maanantai 19. maaliskuuta 2012

Highlightissa Miisu


Meidän kissa Miisu esiintyy kirjoituksissani ja tekee niitä kanssani enemmän sekä vähemmän, joten esitelläämpäs nyt kissamme.

Nimi: Speedy Manta
Kutsutaan: Miisuksi
Syntynyt: 01.09.1996
Sukupuoli: Tyttö
Rotu: Maatiainen/Norjalainen metsäkissa
Lempipaikka: Pahvilaatikot ja kodin pehmeimmät tyynyt
Lempiruoka: Raaka liha ja seitifileet (herkkunapit)

Miisu on 15-vuotias rouva ja koko perheen lellikki. Yhdessä ollaan elelty nyt kahdeksisen vuotta. Sitä ennen se kierteli elämänsä ensimmäiset vuodet parin perheen kautta Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksen kissataloon. Entisen omistajan mukaan Miisu oli villi, kiipeili verhoissa ja pelkäsi ihmisiä nuorempana. Nykyisin Miisu on seurallinen sylikissa ja se kerjää jokaiselta vastaantulijalta huomiota. Öisin kissamme nukkuu jonkun vieressä, peiton alla tai tyynyllä. Yleisimmin, kun joku on keittiössä sinne saapuu myös Miisu pää kolmantena jalkana. Se rakastaa niskassa kiipeilyä, hurjia juoksuravikohtauksia ympäri kämppää ja läppärin päällä nukkumista. Miisu on sisäkissa, mutta tykkää ulkoilla kotipihalla valjaissa kesäisin. Se toimii aamuisin herätyskellona, kun perheemme ei herää. Muutama kova rääkäisy niin johan on joku pystyssä ja antamassa ruokaa taikka siivoomassa hiekkalaatikkoa. Miisun päivät täyttyvät rapsutuksista, ruuasta ja nukkumisesta.



4 kommenttia:

  1. Onpas komea kisu! :)
    Mun blogissa seikkailee kanssa pieni hännän heiluttaja joten kannattaa lukea:

    http://ps-love-you-susanna.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Miisu kiittää! Täytyy käydä tsekkaamassa sun blogi :)

    VastaaPoista
  3. voi raasu onks teijän kissalla vaan kaks jalkaa? xdxd

    VastaaPoista
  4. Kyllä siltä ihan 4 jalkaa löytyy

    VastaaPoista