sunnuntai 25. marraskuuta 2012

HOXHOX iloiset, rempseät blogi-ihmiset!


Hejsan! Etsiskelen itselleni uutta asukuvaajaa, sillä kuvatuotanto on hiukan laimeeta ollut asujen suhteen. Kuvaaja on ollut jo vähän aikaa kateissa ja nyt päätin lähteä etsiskelemään sellaista.

Toivon, että sinulla pysyy järjestelmäkamera kädessä ja osaat jopa käyttää sitä eikä pahitteeksi ole visuaalinen silmä kuvan sommittelussa. Olet tyttö, joka bloggaa (ei välttämätöntä, mutta toivottavaa). Asut Lahdessa tai lähiympäristössä ja mahdollisuuksien mukaan pystyt liikkumaan Lahden alueella -toki pitkillä varotusajoilla ja sopimuksen mukaan. Luonteeltasi toivon iloista rempseää huumorintajuista heittäytymistä elämään. Jos edes yksi asia täsmäsi niin heitäppä hakemusta kehiin! Tehtävään voin ottaa yhden, kaksi tai vaikka kolme tyttöä. Samalla voit saada myös itsellesi kuvia, mainosta blogillesi ja jopa kaverin.

PS. Liikun myös muualla Suomessa ja olen avoin myös kuvaajille muilta paikkakunnilta.

Hakemuksesi voit laittaa osoitteeseen sallamaaret.natunen(@)gmail.com

20 kommenttia:

  1. Oon tyttö, bloggaan, asun lahdessa, omistan nikonin järkkärin ja kuvaan paljon. Kelpuutatko mut ;-)

    VastaaPoista
  2. Sulla on tosia kivoja postauksia ja oot iha super nätti ! (:
    Itekkin kirjottelen blogia mun parhaanystäväni kanssa ! käy katsomassa jos kiinnostaa(:
    http://alisajasuski.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Ihanaa lukea tällaisia kommentteja tauon jälkeen! :)
      Kävin kommentoimassa teille ja katsomassa blogin :)

      Poista
  3. Hei!

    Blogistasi tehty esittely on valmis ja löydettävissä täältä! Suosittelen tarkistamaan esittelyn vielä virheiden ja täydennysten varalta. Ihanaa joulun odotusta!

    # Helmi (jokonappaa.blogspot.fi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka,
      Esittely on ok.
      Mukavaa kevään odotusta sinulle!

      Poista
  4. Palkkaatko sä tohon hommaan jonkun, vai meinaatko että joku kuvaisi sua päivästä toiseen ilmaiseksi? Eikö joku kaveri olisi helpompi ottaa kuvaajaksi? En halua kuulostaa ilkeältä, mutta sun "hakukriteerit" jne. kuulostaa vähän oudoilta. Aika moni suosittukin bloggari onnistuu kuitenkin jalustan kanssa ottamaan kuvansa itse. Täähän vois olla ihan hauskakin verkostoitumisidea, mutta se että kuvaajasi _saattaa_ saada susta kaverin, ei kuulosta kovin kutsuvalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En palkkaa ketään. Win-win eli kuvia kuvaajalle, jos haluaa ja kuvia mulle. Ihan normaalit hakukriteerit nuo ovat. Samanlaisia olen nähnyt muidenkin blogeissa ja koitappa itse jalan + järjestelmädigikameran kanssa kuvaamista. Se ei ole todellakaan ihan helpoimmasta päästä, sillä tarkennukset sun muut yleensä kosahtelee itselaukaisijalla.

      Poista
  5. On muuten aika jännä idea :)

    VastaaPoista
  6. Heippa! Mun blogissa ois sulle haaste! :>

    http://withlove-jill.blogspot.fi/2012/12/11-faktaa-ja-vastausta.html

    VastaaPoista
  7. Moikka, ootko löytäny jo asukuvaajaa? :)

    VastaaPoista
  8. Sinulle on haaste mun blogissa :)

    http://veronica-thinking.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Kukkuu, ethän lopettanut bloggailua vai onko vielä asukuvien ottaja etsinnässä, niin et ole bloggaillut sen takia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,
      En lopettanut bloggaamista.
      Paloin vain loppuun kaiken kiireen keskellä ja olen keräillyt voimia :)

      Poista