torstai 15. marraskuuta 2012

Joulupuu keräys


Sain tuossa viime perjantaina mukavan puhelun, jossa minua pyydettiin joulupuu keräyksen kummiksi eli ''tähti''vieraaksi. Tietysti lähdin mukaan, sillä tämän avulla voin tuottaa hyvää joulumieltä sellaisille, jotka vaikeuksien keskellä oikeasti tarvitsevat sitä. Kiitos kutsusta Lahden nuorkauppakamari ja Mannerheimin lastensuojeluliitto! :)

Joulupuu keräyksen avulla kerätään joululahjoja vähävaraisten perheiden lapsille 17.11. - 15.12.2012 välisenä aikana Lahden Kauppahallissa (Järjestetään myös muilla paikkakunnilla kts. Googlesta tai Facebookista Joulupuu keräys + oma/lähikaupunkisi) Joulupuu keräys -kuusella. Me keräyksen kummit olemme täysin vapaaehtoisesti mukana tekemässä hyvää ja musta on tosi kivaa oikeasti olla tekemässä tällaista juttua. Aina ei ole kiva tuijottaa omaan napaan ja miettiä ''mitäköhän itse saan jouluna lahjaksi?'' -Jollakin samassa kaupungissa asuvalla perheellä voivat olla asiat ihan erilailla- Pienelläkin lahjalla jonkun voi tehdä todella onnelliseksi.

Jos haluat osallistua keräykseen ja jouluilon tuottamiseen lahtelaiselle perheelle niin tule lauantaina 01.12.12 kuuselle moikkaamaan minua ja tuo mukanasi edullinen, kallis, uusi tai itse tehty lahja paketoituna. Kuusella voit valita lahjasi kohderyhmän tyttö/poika, 0-1v., 2-4v., 5-7v., 8-11v., 12-14v. tai 15-17v. Toki kuuselle saa tulla ilman lahjaakin rupattelemaan ja vaihtamaan mielipiteitä.

Jos tarvitset tai tiedät jonkun joka tarvitsee apua jouluilon löytämisessä taloudellisten vaikeuksien keskellä niin voit käydä tutustumassa täältä miten sinulla on mahdollisuus saada lahjoja lapsillesi tai miten voit tuottaa jouluiloa esimerkiksi naapurillesi. Linkistä löytyy myös ohjeet ''hyvä joulumieli -ruokalahjakortin'' hakemiseen.


Joulupuu keräyksen kummit 2012


17.11. klo 10-12 Kansanedustaja Kalle Jokinen
24.11. klo 12-14 Vuoden positiivisin lahtelainen Lasse Kantola
1.12. klo 10-14 Arjen sankari 2012 Salla Natunen
8.12. klo 10-12 Nyrkkeilijä Amin Asikainen
15.12. klo 10-12 Stand-up -koomikko Krisse Salminen

Voit tavata meidät Kauppahallissa yllämainittuina aikoina!



Ps. Olen 3 alimmassa kuvassa, kuvan on ottanut luottokuvaajani Soile Ukkonen/Studio Sole.

4 kommenttia: