Paita Gina Tricot Housut Dr.Denim Karvalakki Gina Tricot |
Katsoin eilen Iholla-sarjan maratoonin eli koko viikon jaksot, sillä onnettomasti onnistuin unohtamaan jokaisen jakson alkamisajan. Olen vähän pettynyt tämän tuotantokauden naisiin -aika harmaata ja väritöntä porukkaa. No ehkä persoonat kehittyvät ajan kuluessa, joten en tyrmää sarjaa heti kättelyssä. Olisin toivonut tältä tuottarilta isompaa ikähaarukaa esim. 16-70 -vuotiaita ja erilaisempia persoonia -urheilijaa, julkkista, kotiäitiä, maahanmuuttajaa, teiniä, ehkäpä teiniäitiä, mummoa, uranaista ja niin edelleen. Toisaalta mitä valitan, sillä onhan sarjassa juurikin edellä manittuja henkilöitä. Löysin heti itselleni lempi- ja inhokkihenkilöt. Tykkään todella paljon Johannasta ja Sannista. Vaikuttavat todella aidolta, jalat maassa olevilta naisilta ja mikä parasta he pohdiskelevat hiukan syvemmin elämäänsä. Claudia ja Venla ovat jotenkin neutraalin ärsyttäviä. Perus elämää ja itsesäälissä pyöriskelyä. On myös vähän tylsää, että nämä kaksi "julkkista" ovat samalla tuottarilla. Inhokiksi nousi yksi ylitse muiden eli Marketta. En tiedä miten sanoisin tämän nätisti, mutta yritän. Marketta vaikuttaa juurikin perheen pikkuprinsessalta, joka on aina saanut kaiken ja on kaikessa "paras". Ärsyttää, että hän valittaa todella pienistä asioista, koska maailmassa monella asiat on paljon huonommin, mutta antaa kaikkien kukkien kukkia ja odotan vesi kielellä jo tulevia jaksoja. Btw mietin, että voisin tehdä blogiini kuukauden ajan omaa "Iholla"-sarjaa, haha! Oletteko seuranneet sarjaa ja tykkäättekö? Onko teillä jo lemppari- tai inhokkihenkilöitä noussut esille?
Tämän päivän olen vain lököillyt kotona ja yrittänyt lukea tulevan koeviikon kokeisiin sekä yo-kirjoituksiin. Tuossa vähän aikaa sitten tulin jäähallilta katsomasta tammikuun tasauskierroksen ottelua Pelicans - Ilves ja meidän kotikaupungin pojathan vei ottelun nimiinsä. Nyt taidan iskeä kiinni pizzaan ja painua pehkuihin.
Mulla on täysin samat suosikit ja inhokit kuin sulla ! :) Johanna ihanan sympaattinen ja Sanni todella mielenkiintoinen henkilö.
VastaaPoistaJohanna on tosi symppis ja sellainen lämmin äitihahmo! :) Sanni on mun mielestä tosi mielenkiintoinen just taustansa takia, sillä itsekkin tunnen paljon vanhoillislestadiolaisia ja olen kuullut heiltä paljon lahkosta sekä elämästä. Mielenkiintoista on nähdä miten lahko vaikuttaa vielä elämään eroamisen jälkeen. :)
PoistaJospa ostaisitkin vain sitä mitä tarvitset. Kyllähän jokainen haluaa vaikka mitä, mutta harvalla on mahdollisuus saada kaiken mitä haluaa.
VastaaPoistaNo vaatteet ovat kulutus- ja käyttötavaraa, että kyllä niitä tarvitsee aina. Bloggaajana on vähän välttämätöntä ostaa vaatteita ja pitää vaatekaappi ''kierrossa''. Mielestäni kuitenkaan en ole pahin shoppailija ja tuhlari bloggaajien joukosta. Ostan suurimman osan vaatteistani kierrätettynä eli kirpputorilta ja samoin myyn vaatteitani myös siellä. Ehei en todellakaan saa kaikkea mitä tarvitsen ja haluan. Haluaisin monia monia juttuja, joita en tule ikinä saamaan, mutta ne ovat ihan hyviä kannustimia välitavoitteisiin.
PoistaMulla on just samat suosikit ja inhokit tuossa Iholla-sarjassa! :D Tää kausi on ollu kauhee pettymys (jos nyt viikon jälkeen voi näin sanoa). Tykkäsin viimekaudesta ihan sikana niin nyt melkein ärsyttää kattoa, kun ei ainakaan vielä taso oo yltäny läheskään samaan. :/
VastaaPoistaKiva huomata, että muillakin on samoja suosikkeja ja inhokkeja etten ole ainoa. Älä muuta sano. Musta tuntuu, että tää tuottari on kopio viime kaudesta, mutta vielä hiukan tylsempi versio siitä. Mulla jotenkin käy hermoon juurikin nuo kolme tyyppiä (en tajua miksi), jos niitä ei olisi niin ehkä katsomisnautinto olisi suurempi. :)
Poista