Hejsan mina kära läsarer och hälsningar från Helsingfors! :)
Meillä oli eilen taksvärkkipäivä koulussa ja päätin lähteä töihin Helsinkiin. Olin töissä Kaapelitehtaalla Next Gate -messuilla Lukiolaisten liiton pisteellä. Messut olivat tarkoitettu peruskoulun ysiluokkalaisille, jotka miettivät sopivaa jatko-opiskelupaikkaa itselleen. Oli tosi kivaa esitellä liittoa ja lukio-opiskelua pikkusille. Päivä meni tosi nopeasti ja pääsin jo klo 15 pois, joten suuntasin katseeni Ruoholahden metrolle ja keskustaan!
Kävellen olisit jo perillä... Metrosta hypättyäni pois sain ''AHAA''-elämyksen ja päätin lähteä Kaivarin Kanuunaan kirppikselle, jota ystäväni oli minulle suositellut. Ajattelin, että ratikalla pääsee Kaivariin alta aikayksikön, mutta ruuhka-aikaan niin ei ollutkaan. Lopultakin ehkä noin puolen tunnin köröttelyn jälkeen olin Kaivarissa ja jatkoin matkaani vielä kävellen noin 700m verran kirppikselle. Kaivarin Kanuuna oli pienoinen pettymys. Huoneet olivat aika matalia ja kirppis hiukan sekasortoinen sokkeloisuutensa takia. Pieniä huoneita siellä täällä käytävien varsilla, joissa oli vaaterekkejä ja pöytiä muutamia. Huoneista toisiinsa ei päässyt liikkumaan läpi, vaan joskus huomasi olevansa pienoisessa ''umpikujassa''. Hintataso oli huomattavasti Lahden kirppiksiä korkeampi, mutta esimerkiksi Zaran, Monkin, Mangon vaatteissa tarjontaa oli enemmän. Myös harvinaisempia brändivaatteita oli tarjolla enemmän kuin Lahdessa. Toisaalta Kanuunastakin voi tehdä ihan edullisia löytöjä ja varsinkin melko edullisia merkkivaatelöytöjä, joten en tuomitse heti ensimmäisen käyntikerran jälkeen paikkaa sysihuonoksi -ainahan voi olla niin, että parhaat löydöt olivat jo viety päältä ja olin väärään aikaan liikkeellä.
Ratikkamatkalla Kampista Kaivariin tajusin missä menemme ja mitä reittiä. Tuttu reitti, sillä olen aiemmin kävellyt melkein samoja hoodeja pitkin rautatieasemalta satamaan. Ajattelin saada raitista ilmaa ja kävellä takaisin keskustaan. Näin myös samalla Wanhan kauppahallin ja Ravintola Kappelin iltavalaistuksessa. Aivan mielettömän makean näköisiä paikkoja. Olen muutenkin koukussa vanhoihin rakennuksiin ja poikkesin kauppahallissa ihastelemassa paikkaa myös sisältä päin -rakastuin! Kappeliin on ehdottomasti päästävä joskus syömään!
Kaivarin Kanuunan löydöt
Zaran laukku,
Monkin t-paita
Esprit collectionin neuletakki
Zara Basic
Ruskea laukku
12€, Kaivarin Kanuuna
Ihana Zaran harmahtavan beige tekonahkalaukku tummanruskeineen yksityiskohtineen lähti heti kotiin, kun näin sen. Tarvitsin ''halvan'' koululaukun etten käytä Guessin laukkua loppuun, joten tämä oli oiva löytö. Myyjä myi tätä uutena eikä laukusta käytönjälkiä löytynyt. Uudesta laukusta 12 euroa on todella pieni summa ja vieläpä uuden talvitakinkin väreihin sopiva ihanuus -se oli pakko saada! Nolointa oli se, että menin Zaraan kyseisen laukun kanssa ja sain hälyytysportit vinkumaan. Onnekseni todella ystävällinen vartija tuli auttamaan asiassa ja korjasi tilanteen. Voi, kun tuollaisia iloisia ja kohteliaita ihmisiä olisi enemmänkin. :)
Esprit Collection
Beige neuletakki
8€, Kaivarin Kanuuna
Pussihihainen Esprit Collectonin neuletakki herätti heti huomioni ja hihojen takia tuli ''pakko saada''-fiilis. Kaulus on helposti muokattava, sillä pari nappia auki jättämällä siitä saa kivan rennon ja napittamalla rivistön kiinni poolon. Värikin on todella kiva ja sopii mielestäni minulle -öööö.... omistan miljoona samanväristä neuletta haha! :D No, mutta tuollaista minulla ei ole, joten se oli pakko kotiuttaa.
Monki
Vaaleanpunainen t-paita
3€, Kaivarin Kanuuna
Olen koukussa Monkin vaatteisiin! Muuta ei varmasti tarvitsekkaan sanoa. Olen myös addiktoitunut vaaleanpunaisten tai mustien t-paitojen käyttäjä, joten Monkin kivat yksityiskohdat sisältävä paita oli nappilöytö. Rakastan rypytystä rintojen alapuolella ja hiukan levenevää helmaa. Uskokaa tai älkää, mutta levenevä helma tekee kropasta siromman näköisen kuin tyköistuva. Jännää!
PS. Olen ihmeissäni ja onnellinen siitä, että lukijamääräni kasvaa vähän kerrallaan, mutta melkein joka päivä muutamalla uudella lukijalla. Kommenttejakin on tullut ihan kivasti ja lisää saa AINA laittaa. Antakaa myös palautetta tekstien rakenteista ja siitä millaisia tekstejä haluaisitte enemmän. 6.11.2012 klo 23:33 pamahti 16000 kävijän raja rikki ja se on ollut todellakin yliodotusteni kävijöiden suhteen. Kiitos, että teette tästä blogista kirjoittamisen arvoisen <3
PSS. Pientä arvontaa on tiedossa, kun 50 lukijaa täyttyy!
Ihania kuvia sullakin(--:!
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
PoistaNuo maisemakuvat ovat todella upeita! Ja ihana tuo beige Espritin neuletakki :)
VastaaPoistaKiitoksia! :)
PoistaAika paljon noissa maisemakuvissa joutui parantelemaan resoluutioita ja vetämään vähän värejä överiksi, että noi sai noin kivan näköisiksi. Espritin neule on ihana! :)
Tuo zaran laukku on ihanaaa! Ite etin parhaillaan vähän samantyylistä, malliltaan saisi ainakin olla samansuuntainen. Pitäis varmaan itekin käydä vähän kirppareilla kun raha vähän tiukalla ennen joulua :)
VastaaPoistaHah! Tietäisitpä kuinka kovassa käytössä mulla on tuo laukku nyt! Mun on pakko käyttää noin isoa laukkua, koska tarvitsen välillä koulussa läppäriä, sitten kannan kameraa mukanani ja vielä kirjoja, joten.. :)
PoistaKirppikset on ihan hyviä mestoja tehdä löytöjä edullisesti!
Tosi kiva tunnelma noissa kuvissa! :-)
VastaaPoistaKiitos ja kivaa, jos kuvilla pystyy viestimään muutakin kuin vain jotain tönöjä! :)
Poistaaiva tosi kiva blogi! ja varsinko toi banneri! :)
VastaaPoistacarin-littlethings.blogspot.com
Kiitos paljon! (:
Poistakiva blogi sulla ja oot nätti, liityttii lukijaks! :-)
VastaaPoistaKiva, kun liityitte lukijaksi! :)
PoistaKiitos paljon ja kiva, jos joku tykkää! (:
Kanuuna on kyllä ihan paras, aina löytyy helmiä..:)!
VastaaPoistaKanuuna kyllä oli ihan kiva ja tuosta laukusta nyt tuli mulle oma ''kulta'' koululaukkuna.
PoistaKanuunassa mua vaan ahdisti, kun se oli niin sokkeloinen ja ne toiset huoneet aika pieniä + pakoreittejä ei ollut niin ahtaanpaikankammo pääsi vähän yllättämään :D