(C) Vuoden positiivisin lahtelainen Facebook-ryhmä Vasemmalla Lasse Kantola Vuoden positiivisin lahtelainen Oikealla minä eli Salla Natunen ja Vuoden arjen sankari Lahdessa |
Tilaisuus siis oli tänään kello 11:00-12:30 Lahden kaupungintalolla kaupunginhallituksen salissa. Paikalla oli vähän mediaa, nuorkauppakamarin, positiivareiden, yhteistyökumppaneiden ja kaupungin edustajia sekä tietysti minä ja Lasse.
Palkitsemistilaisuus oli melko rento muodoltaan. Ensin kilistelimme tervetuliaisjuomat ja sitten siirryimme aivan fantastisen vadelmatäytekakun sekä kahvin kimppuun. Kahvitellessa keskustelimme yleisesti kaikesta maan ja taivaan väliltä. Lopulta pääsimme Lassen kanssa pitämään omat kiitospuheemme. Lasse aloitti ja puhui mielestäni todella tärkeistä asioista. Samoista mistä aioin itsekin puhua, mutta eri perspektiivissä ja aihepiireissä. Itse puhuin väkivallan turhuudesta vallankäytössä, sillä puhumalla saisi niin paljon enemmän kuin raaoilla keinoilla. Samoin puhuin myös vapaaehtoistyöstä ja henkisestä pääomasta, jota siitä saa. Tilaisuuden lopuksi saimme kunniakirjamme, kirjamme sekä kukkamme ja meistä otettiin kuvia.
Kukat, jotka Pekosen kukka lahjoitti yhteistyökumppanina palkituille |
Kunniakirja ja Positiivareiden kirja Onnistujan pikkujättiläinen |
''Positiivinen asenne omaan itseemme,
elämään, toisiin ihmisiin ja siihen,
mitä teemme, on suurin yksittäinen ja rajaton voimavara,
joka meillä jokaisella itsessämme on.
Positiivisen asenteen omaamalla voimme itse päättää
oman elämämme laadun ja oppia näkemään yhä usemassa
asiassa vaikeuksien sijasta mahdollisuudet.
Parhaiten positiivisuutta saa itselleen jakamalla sitä ensin toisille''.
Mä haluan suuresti kiittää ihmisiä, jotka olivat käyneet ehdottamassa mua vuoden positiivisimmaksi lahtelaiseksi ja samoin lopullista valitsijaraatia. En olisi ikinä uskonut saavani tällaista tunnustusta ainakaan näin nuorena ja koenkin, että tämä tunnustus on kaikille niille, jotka kävivät kirjoittamassa Hennala-adressin alle, kaikille luistelukoulujunnuille ja valmentajille, joiden kanssa olen vuosien aikana tehnyt töitä ja erityisesti kaikille niille vapaaehtoistyöntekijöille, asiakkaille ja urheilijoille -ystäville, joita olen saanut vapaaehtoistyön kautta.
Onnea kovasti vuoden positiivisimmalle lahtelaiselle vuosimallia 2012 Kantolan Lasselle! Palkinto meni todellakin oikeaan osoitteeseen, kun Lassen juttuja kuunteli ja pohti! Hieno ihminen!
Aika rauhalliset olivat voitonjuhlat. Kotona kahviteltiin ja mummolla käytiin näyttämässä kunniakirjaa. Mummolta lähdin suoraan elokuviin katsomaan Tie pohjoiseen -elokuvaa. Se oli ihan hyvä suomalaiseksi draamaelokuvaksi. Salissa kyllä saatiin naurunpyrskähdyksiä aikaan, kun isän ja pojan yhteistä kasvukertomusta kuvattiin matkan ajan.
(C) Marjaana Kontu/Uusi Lahti |
Täältä pääset lukemaan artikkeleita aiheesta:
Etelä-Suomen Sanomat "Huikea äijä" on vuoden positiivisin lahtelainen
Uusi Lahti Lasse Kantola on vuoden positiivisin sivu 4 14.9.12 asti
Lahden kaupunki Lasse Kantola on vuoden positiivisin
Suomen nuorkauppakamari, Lahti Vuoden positiivisin lahtelainen 2012 on valittu
Ps. Mekkoni palkitsemistilaisuudessa oli French Connectionin mekko.
Sulla on kiva banneri ja oot kovin nätti :) Ja onnea kovasti tuosta palkinnosta! Jatka samaan malliin. Positiivisuus on pop!
VastaaPoistahttp://stressipallona.blogspot.fi/
Voi kiitos paljon! :) Palkinto tosissaan tuli ihan puun takaa ja ällikällä olen lyöty edelleenkin. Täytyy jatkaa samaan malliin, vaikka onhan positiivisillakin niitä huonoja päiviä ;)
PoistaVooi, onnittelut! Ihana titteli :) Ja tosi kaunis banneri sulla!
VastaaPoistaKiitos paljon! :) Luotan Soileen ihan 210% kuvissa ja tuo banneri on hänen tuotosta :)
Poistaihana blogi ja oot hirmu nätti !
VastaaPoistahttp://mylittleworld-mari.blogspot.fi/
Kiitos! Liityppä lukijaksi, jos tykkäät :)
PoistaPaljon onnea!
VastaaPoistaEikä, ihana tollanen palkinto! Onnea ihan älyttömästi c: Ja ihana tuo alin kuva susta! :-D
VastaaPoistahttp://laughalittleharder.blogspot.fi/
Kiitos paljon! :) Oon kanssa tosi iloinen tosta palkinnosta, koska oon ilmeisesti sarjani nuorin ja ainoa naisvoittaja. Koen vaan, että oli tosi hassua saada tuo palkinto, koska olen aina pitänyt sitä elämäntyöpalkintona, mutta eipä nää mun ''elämäntyöt'' tähän lopu. Alkaa kalenteri kisojen suhteen jo täyttyä ensi vuoden osaltakin :)
Poista