Mitä maaliskuun 26. päivän ja toukokuun 12. päivän välillä tapahtui?
Oikeastaan ei tapahtunut mitään erikoista ja toisaalta tapahtui todella paljon kaikkea.
En tiedä mistä lähtisin ajatuksiani ja asioita purkamaan, mutta koeviikon kaikki kokeet menivät kiitettävin arvosanoin läpi, paitsi filosofia viuhui uusintaan. Uusinnasta kuitenkin kolahti ihan ok arvosana. Olen tosi tyytyväinen, että tuosta edes tuli arvosana. Filosofia on mulle aine, jota en tajua ollenkaan. Se on vaan tosi crazya!
Aikuislukiolla yhteiskuntaopin taloustiedon kurssista tuli myös kiitettävä ja mikä parasta niin mulla on KIRJOITUSOIKEUS nyt kyseiseen aineeseen eli ensi keväänä istun salissa kirjoittamassa, hui..
|
Vetoomuksen luovutusta puolustusministeri Stefan Wallinille Kuva: ESS Mekko: Veromoda |
Kevään isoimman urakan sain loppuun, kun luovutin Stefan Wallinille vetoomukseni Hämeen Rykmentin puolesta Upseerikerholla. Nimiä tuli huikeat 4562 kasaan. Luovutuspuheessani jäädyin aika lahjakkaasti, sillä en ollut sitä suunnitellut etukäteen ja se televisioitiin alueuutisiin Ylelle. Puheessani puhuin lähinnä nuorten ja urheilijoiden näkökulmasta varuskunnan lakkautuksen suhteen. Tarnasen Juha ja Taavilan Marja-Leena luovuttivat myös omat vetoomuksensa. He puhuivat reserviläisten ja muiden Päijät-Hämäläisten puolesta eli kaikkia ikäluokkia edustettiin hienosti.
|
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki puhumassa lukiolaisten hyvinvointiseminaarissa |
Olin koeviikon aikaan edustamassa lukiotamme lukiolaisten hyvinvointiseminaarissa Helsingissä, jossa julkaistiin uusin lukiolaisten hyvinvointitutkimus. Seminaari oli todella mielenkiintoinen ja itseasiassa pidin siellä pari puheenvuoroakin. Seminaarissa käsiteltiin mm. opiskelijoiden viihtyvyyttä oppilaitoksissa, päihteidenkäyttöä, koulukiusaamista ja monia muita asioita. Vieraina ja asiantuntijoina seminaarissa oli eri alojen ammattilaisia, kuten lääkäreitä, psykologeja, poliitikkoja ja ministereitä sekä lukiolaisia. Sain muutaman uuden kontaktin ja sauman kyseisestä tapahtumasta. Voisin paasata tästä tapahtumasta loputtomiin, mutta en jaksa vaivata teidän kallista aikaanne tällaisilla asioilla. :)
|
Lahti pukeutuu turkoosiin ;) |
Jo koeviikolla ja sen jälkeen pyörivät SM-liigan playoffsit, joita seurailin silmä kovana ja sydän kurkussa. Pelicansilta tänä vuonna hieno suoritus tuo SM-hopea ja kun miettii mistä lähtökohdista lähdettiin pelaamaan finaaleja JYP:iä vastaan niin tulee vielä upeampi fiilis. Hovisella murtui lonkka, Kuusela telottiin ja vasta 17-vuotias Janne Juvonen heitettiin maalille, huikeaa ja iso hatunnosto Jannelle, että pystyi pitämään päänsä kylmänä matseissa. Itse olisin toivonut kovasti HIFK:ta tai Jokereita Pelicansin finaalivastukseksi.
|
Tiukkaa vääntöö.. |
Btw.. Käväistiin katsomassa tuossa yksi lauantai Jyväskylässä viimeistä vierasmatsia. Täytyy sanoa, että meno oli aika huimaa puolin, jos toisin. Menomatkan istuin fanibussissa, jossa lisäkseni oli arviolta 10-15v. tyttöjä, jotka fanittivat kovasti. Ennen kotiinlähtöä minibussimme oli hajonnut ja jouduimme vaihtamaan bussia, jossa olikin keski-ikäisiä juopuneita miehiä, haha! Jyväskylästä käteen jäi tappio ja fiilis, että se on vähän takapajula, sori. Jäähallilla näin riparikaveriani Tanjaa ja meillä oli tosi mukavaa sekä paljon juttuja. PST! Jyväskylässä on ehkä Suomen parhaimman näköiset miehet ;)
|
Tässä Joonaksen vappufiilinkejä! |
|
Vappuja! Takki: H&M Lakki: SWAT TEAM, Lahti Huivi: Burberry
|
Vappukin oli ja meni. Itse juhlin työväenjuhlaa selvinpäin kavereideni toilailuja katsellessa. Asuunkaan en jaksanut sen kummemmin panostaa, sillä lähdin seuraavana aamuna klo 07:00 töihin. Illan aikana käveltiin ympäri kaupunkia ja kilometrejä kertyi varmasti yli 10. Seurassani oli Arttu, Joonas, Tuomo, Niina, Kaisla ja monia monia muita hienoja ihmisiä. Eräs hiukan huppelissa ollut nuori poika tuli juttelemaan meille ja kertoi saavansa lapsen tyttöystävänsä kanssa. Se oli aika koskettava tarina ja itselleni tuli olo, että haluaisin auttaa jollakin tavalla heitä, mutta isot halaukset ja tsempit täältä! Uskon, että olette lapsellenne hyviä vanhempia! <3
|
Kisahuumaa! |
Jääkiekon MM-kisatkin pärähtivät käyntiin tuolla Helsingin suunnalla ja siellä olen aika aktiivisesti pyörinyt töissä. Olin jo töissä järjestelemässä asioita ennen kuin kisat alkoivat virallisesti. Työskentelen kisatoimistossa eli meidän porukka vastaa kisoissa kaikkien auttamisesta sekä siitä, että kisat pyörisivät toimivasti. MM-kisoista fiilispostailua on tiedossa myöhemmin.
PS. Oletteko huomanneet kauhean siitepölykevään? Oma lääkitykseni vähän heittelee päin seiniä ja täten olenkin köhinyt jo pääsiäisestä asti flunssassa, kuumeessa, yskässä ja hengenahdistusten kourissa, arght!
Vapun jälkeen oltiin kauan odotetulla risteilyllä, josta tulee enemmän seuraavassa postauksessa. ;)
Ihanat kynnet :)
VastaaPoistaKiitos paljon :)
VastaaPoista