keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Solen skiner och jag skrattar igen













Trenssi ASOS
Farkut Vila
Toppi Guess
Mulla on yksinkertaisesti vaan niiin helpottunut ja hyvä fiilis, että tekisi mieli vain nauraa koko ajan. Ensimmäinen lukiovuosi on taputeltu huomisen jälkeen kasaan ja sanotaanko näin, että lähes 40 kurssin suorittaminen, duuneissa pyöriminen ja urheileminen ovat vaatineet veronsa. Tämä tyttö alkaa olla aika väsynyt, mutta todella todella onnellinen. Haluan vain nukkua, syödä, nukkua ja syödä sekä ottaa aurinkoa. Nyt on mun aika chillaa ja lataa akkuja!

Ennen viimeistä lukurutistusta kävin Iitun kanssa satamassa Pianopaviljongilla kahvittelemassa ja jauhamassa kaikenlaisista asioista. Pitkästä aikaa pääsin purkamaan tuntojani yhdelle luotettavimmalle ystävälleni. Rakastan Lahden satamaa kesällä yli kaiken ja Pianopaviljonki on mielestäni parhain kahvila sataman alueella. Se on moderni, terassi on melko lämmin säällä kuin säällä ja leivät sekä kakut ovat herkullisia. Söin suussa sulavaa valkohomejuusto sämpylää, nimestä huolimatta se on äärettömän lempeän ja hyvän makuista. Sää ei ihan suosinut kahvitteluamme, sillä aurinko oli suurimman osan ajasta pilvien takana ja oli hiukan kylmä tuuli.

Kuvista tuli mitä mielenkiintoisimpia ja ilmeet kertovat enempi kuin tuhat sanaa... ;)

Nauttikaa elämästänne, se on ihan liian lyhyt hukutettavaksi murheisiin! 

xoxo Salla <3






torstai 24. toukokuuta 2012

So near, so far

Viikonloppuna vietin aikaa ruotsalaisten sukulaistani kanssa. Näen heitä noin kerran kolmessa vuodessa, mutta olemme silti läheisiä. Jännää, että näemme todella harvoin, sillä Ruotsiin on halpaa ja helppoa kulkea. Onneksi Facebook, Skype ja muut viestimet helpottavat yhteydenpitoa.


Tuliaisiksi Ruotsista sain Marc Jacobsin Daisy -tuoksun. Rakastuin kesäisen tyttömäiseen tuoksuun heti. Daisyn korkki on upea, sillä siinä on pieniä kukkasia ympäriinsä sekä Pilgrimin korvakorut, joissa on pieniä zirkonikiviä paljon sekä Decibellen mustan 3-kerroksisen helmirannekorun.


Röyhelötoppi,
Object,
7,20€
Lanttila

Lyhyt jakku,
Seppälä by Woman,
8,90€
Lanttila
Rennot suorat housut,
Lindex,
3,20€
Lanttila

Lauantaina kävimme kummitätini Caritan kanssa shoppailemassa Lahdessa. Ensin pistäydyimme Lanttilassa, joka on suurin kirpputori koko kaupungissa. Carita etsi Aban ja Michael Jacksonin vinyylilevyjä, mutta niitä ei löytynyt.  Itse kotiutin kirpparilta business lookin, josta on kuvia tuossa ylhäällä.


Vaaleanpunainen röyhelö t-paita,
H&M,
4€
Autokirppis torilla
Lanttilasta päädyttiin keskustaan ja kävimme kävelemässä torin autokirppiksen läpi. Itselleni mukaan jäi hempeän tyttömäinen röyhelö t-paita. Kiva paita keväällä ja sopii yhteen farkkujen sekä nahkatakin kanssa.



Nahkajäljitelmä laukku,
Gina Tricot,
Ovh. 29.90€ ALE 15,00€
Gina Tricot Trio, Lahti
Kummitädille tuli esiteltyä myös Trio, josta käteen jäi itselleni laukku Gina Tricotista. Laukun ostin lähinnä MacBookilleni ja tuonne mahtuu myös pari koulukirjaa kannettavan ohella, joten laukku on suhteellisen monikäyttöinen.

Sinuhen kanawrap
Kovan shoppailukierroksen keskellä pidimme Sinuhe Delillä pienen ruokatauon. Kanawrapit olivat tooooosi maukkaita ja tulisia! Tilasin nämä kaikilla mausteilla, mikä ei ihan kannattanut, mutta mutta... hyviä olivat silti! :)

Kaulakoru,
GEMINI smycken Sweden,
18,50€
Halonen, Karisma
Shoppailukierroksen päätimme Karismaan, jossa ehdimme olla vain puolisen tuntia, sillä Suomen lätkämatsi alkoi telkkarista. Haloselta Karismasta ostin tuon pisaramaisen kaulakorun, josta on tullut suosikkini heti. Lätkämatsia tulimme katsomaan tähän meille ja ette usko ikinä tätä todeksi, mutta ruotsalaiset kannattivat Suomea! :)


Aurinkoisen ja lämpimän päivän kääntyessä iltaan lähdin katsastamaan Kisapuistoon Lahti Predatorsin lacrossematsia. Lacrossea on tosi kivaa pelata itse sekä tsiigailla katsomosta. Lacrosse on siis yksi maailman vanhimpia pallopelejä ja tosi vauhdikasta, joten jos yhtään vauhti ja vaaralliset tilanteet kiinnostavat niin kannattaa tutustua lajiin. Lahti vei ja Kokkolan Relax vikisi. Pelistä Lahti sai ensimmäiset SM-sarjapisteet tällä kaudella!

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Äitienpäivää ja vaatteita

Huhuh! Minne nämä päivät oikein katoavat?
Tuntuu vaan, että on kauhea kiire ja ei oikein saa mitään aikaseksi. No tällä viikolla sain päiviteltyä blogin suhteellisen ajantasalle.


Äidille yllätys äitienpäivänä
Mä niiiin rakastan kevättä ja keväistä metsää! Kävin äitienpäivä aamuna keräämässä äidilleni valkovuokkoja läheisestä metsästä. Äiti oli tosi onnellinen, joten itsellenikin tuli hyvä mieli. Mitään erikoista lahjaa en ole ostanut äidille enään pitkiin aikoihin. Leppoisan aamun jälkeen lähdimme käymään mummolla kakkukahveilla ja siitä lähdinkin suoraan töihin Helsinkiin.

Pussijuoksukisaa
Olipas aika lyhyt kouluviikko, kun oli vain 3 päivänä koulua helatorstain takia. Tässä viikon aikana, kun oli töistäkin vapaata yritin lueskella jo koeviikon asioita, tuntuu aika toivottomalta. Olen pihalla kuin lumiukko. Keskiviikkona meillä oli koulussa liikuntapäivä, jossa ryhmittäin pelasimme futista, lenttistä, ultimatea ja katukorista. Päivän huipensi pussijuoksuskaba.



Helsingin projekti on viimeistä vaille valmis ja MM-kisat hiljenee, mutta minä en. Perjantaina ehdin töiden jälkeen käydä keskustassa ja Espoossa moikkaamassa serkkuani sekä kummisetääni. Oli tosi tuulinen ja pilvinen päivä, mutta niin hiottavan lämmin.

Members.comin paketti
Ja paketin sisältö...


Franklin & Marshall
Dr.Denim
Panos Emporio

Tiger Of Sweden

Arskat päässä

Kotelo
Mulle tuli vihdoin ja viimein Members.comin paketti, jonka olen tilannut pari kuukautta sitten. Tosi hidas toimitus, josta lähtikin vihaista palautetta monta kertaa Membersille. Tilasin Membersiltä, koska heillä on merkkituotteista hyviä alennuksia ja joskus sieltä löytyykin ihan kivoja juttuja.

Franklin&Marshallin navyblue toppi on perfecto! Täydellinen kooltaan ja kesällä kiva toppi farkkushortsien kanssa. Tätä voi käyttää myös urheillessa, joten käyttöä varmasti löytyy.

Dr.denimin kloorivalkaistut farkut olisivat olleet ihanat, mutta eivät nousseet tälle lätkäpepulle laisinkaan päälle. Harmittaa hirveästi, sillä yleensä farkuissa käytän tuumakokoa 27". Nämä olivat kokoa 28". Palautukseen menee..

Panos Emporion röyhelöbikinit. Halusin kesäksi "yllätys yllätys" uudet biksut. Panos Emporion bikineistä olen kuullut vain hyvää, joten ajattelin kokeilla itsekkin. Yläosa on tosi napakka ja miellyttävän tuntuinen päällä. Alaosa hieman liian niukka makuuni. Onneksi alaosia voi vaihdella.

Tiger of Swedenin aurinkolasit. Tilasin myös arskat, mutta nämä eivät olleet yhtään makuuni, kun sovittelin näitä päähäni. Joten palautukseen menevät nämäkin.

Nyt jatkan viimeistä työvuoroani MM-kisoissa, adjö!









keskiviikko 16. toukokuuta 2012

WE ROCK ON THE BOAT

We gonna rock the boat, rock it till it breaks down
Rock the boat, hop it till it can't be found
Rock the boat, break it to the underground



Risteilyn mekko lyhennetyssä muodossa
Veromoda, Lahti
34,95€
Tilasin Nelly.comista varmaan 10 erilaista mekkoa. Kuulostaa hyvältä, mutta ei todellakaan näyttänyt siltä. Joku mekko kiristi käsistä, joku tippui rinnoista, joku ei mahtunut lantiosta päälle. Great, että omistaa ongelmakropan!

Tässä on nyt se kauan kohuttu risteilyn tärkein asu! Veromodan puuterista persikkaan taittava mekko oli pelastus. Tämä laskeutui rennosti, mutta kauniisti vartalolle. Kaulan helmihässäkkä oli kaunis yksityiskohta ja tämän takia en tarvinnut kaulakorua.  Mekon väri on sellainen, joka tarvitsee ruskettuneen ihon. Rinsikoita oli helppo käyttää, sillä selkä- ja etuosa nousevat aika ylös.


Rannekoru: Pieces, 12,95€
Korvikset: Montini, Ur&Penn, 7,99€
Koruissa halusin vetää hillittyä linjaa, joka olisi kaula-aukon tyylinen, joten helmiä ja kiviä peliin.
En suosittele kenellekkään laivalle lähtevälle roikkuvia korvakoruja, sillä aika helposti ne lähtevät korvanlehdistä kävelemään kivuliaalla tavalla.


Clutch Gina Tricot
Clutch istui asuuni kuin nenä päähän. Väri sopi mekon väriin hyvin ja clutchiin mahtui juuri henkkarit, hyttikortti, puhelin, pakolliset meikit ja rahaa.


Sukkahousut: Lindex, 9,95€
Mun ehdottomat bilesukkikset on Lindexistä. Nämä on todella mukavat päällä, vaikka ovatkin vähän slimmaavat ja hei nämä kestivät koko risteilyn ehjinä! Rasti seinään!


Rintaliivit: After Eden 32,90€
Elämäni ensimmäiset puuterin väriset rinsikat. After Eden on Suomessa uusi rintaliivimerkki ja itse tykkään näistä todella paljon päällä. 
Nämä tuntuvat ilmalta keholla. Kätevät tuollaisen niskalenkkimekon alle, sillä näiden olkaimet saa niskan taakse. Itseäni pisti hymyilyttämään, kun tuossa oli mukana lappu, jossa luki, että tuen sademetsiä pienellä rahasummalla ostaessani nämä liivit. Kuin hyvä fiilis voi tulla noin pienestä asiasta! :)


Tässä olis vielä asu kokonaisuudessaan

Tytöt kannella,
Maria, Minä, Ida ja Kajsa
Meillä oli tosi hauska risteily 3. - 4.5.2012 Baltic Princessillä äitini kanssa. Lähdimme kuten aina junalla Helsinkiin ja rautatieasemalta länsisatamaan bussilla. Bussi oli todella täynnä ja kuuma, plaah.. Jo terminaalissa törmäsimme illan päätähtiin eli HIFK:n pelaajiin, joukossa oli myös muutama tuttu kasvo.

Laivalle päästyämme aloin väsäämään illan meikkiä, jonka piti kestää kasvoilla pitkälle aamuyöhön saakka. Äiti laittoi hiukseni, mutta suunnittelemaani kampausta ei voinut tehdä, sillä teippipidennyksieni teipit olisivat näkyneet, joten pelkkiä kiharoita peliin.

Ehdittiin hyvin katsomaan HIFK-showta, joka ei tällä kertaa ollut kovin pitkä ja kummoinen. HIFK show'n aikana edessämme istuva mies kääntyi ympäri ja alkoi jutella meidän kanssa, sillä huomattiin, että olemme kaikki Lahdesta. Saimmekin seuraa alkuillaksi tästä Artosta ja hänen vaimostaan Heidistä.

Show'n jälkeen lähdimme etsimään jotakin suuhun pantavaa ja söimme Cafeteriassa pizzaa ja jogurttia, ei ihan perus risteilysafkaa. Syötyämme könysimme hyttiin vähäksi aikaa lepäämään ja kohentelemaan meikkiä sekä hiuksia.

Mitäs me kingit?
Minä ja Husson Ville
Pienen latautumisen jälkeen lähdettiin haistelemaan laivan yöelämää. Starlight Palacessa oli Poets of the wallin keikka, jota oli seuraamassa keski-ikäistä porukkaa, no thanks! Päädyin loppuillaksi discoon viehättävään miesseuraan. Siellä istuskeltiin yhdessä pöydässä ja juteltiin yö kaikkea maan sekä taivaan väliltä. Kävimme myös pyörähtelemässä välillä tanssilattialla.


soraan seisahti luistimeni, 
loppu ilta on muistipeli
paita on veressä, elämä edessä, 
rahat maine ja muisti meni


tiistai 15. toukokuuta 2012

Hiljaiselon aikaa

Mitä maaliskuun 26. päivän ja toukokuun 12. päivän välillä tapahtui?

Oikeastaan ei tapahtunut mitään erikoista ja toisaalta tapahtui todella paljon kaikkea.


En tiedä mistä lähtisin ajatuksiani ja asioita purkamaan, mutta koeviikon kaikki kokeet menivät kiitettävin arvosanoin läpi, paitsi filosofia viuhui uusintaan. Uusinnasta kuitenkin kolahti ihan ok arvosana. Olen tosi tyytyväinen, että tuosta edes tuli arvosana. Filosofia on mulle aine, jota en tajua ollenkaan. Se on vaan tosi crazya!

Aikuislukiolla yhteiskuntaopin taloustiedon kurssista tuli myös kiitettävä ja mikä parasta niin mulla on KIRJOITUSOIKEUS nyt kyseiseen aineeseen eli ensi keväänä istun salissa kirjoittamassa, hui..

Vetoomuksen luovutusta puolustusministeri
Stefan Wallinille
Kuva: ESS
Mekko: Veromoda
Kevään isoimman urakan sain loppuun, kun luovutin Stefan Wallinille vetoomukseni Hämeen Rykmentin puolesta Upseerikerholla. Nimiä tuli huikeat 4562 kasaan. Luovutuspuheessani jäädyin aika lahjakkaasti, sillä en ollut sitä suunnitellut etukäteen ja se televisioitiin alueuutisiin Ylelle. Puheessani puhuin lähinnä nuorten ja urheilijoiden näkökulmasta varuskunnan lakkautuksen suhteen. Tarnasen Juha ja Taavilan Marja-Leena luovuttivat myös omat vetoomuksensa. He puhuivat reserviläisten ja muiden Päijät-Hämäläisten puolesta eli kaikkia ikäluokkia edustettiin hienosti.

Kulttuuri- ja urheiluministeri
Paavo Arhinmäki
puhumassa lukiolaisten
hyvinvointiseminaarissa
Olin koeviikon aikaan edustamassa lukiotamme lukiolaisten hyvinvointiseminaarissa Helsingissä, jossa julkaistiin uusin lukiolaisten hyvinvointitutkimus. Seminaari oli todella mielenkiintoinen ja itseasiassa pidin siellä pari puheenvuoroakin. Seminaarissa käsiteltiin mm. opiskelijoiden viihtyvyyttä oppilaitoksissa, päihteidenkäyttöä, koulukiusaamista ja monia muita asioita. Vieraina ja asiantuntijoina seminaarissa oli eri alojen ammattilaisia, kuten lääkäreitä, psykologeja, poliitikkoja ja ministereitä sekä lukiolaisia. Sain muutaman uuden kontaktin ja sauman kyseisestä tapahtumasta. Voisin paasata tästä tapahtumasta loputtomiin, mutta en jaksa vaivata teidän kallista aikaanne tällaisilla asioilla. :)

Lahti pukeutuu turkoosiin ;)
Jo koeviikolla ja sen jälkeen pyörivät SM-liigan playoffsit, joita seurailin silmä kovana ja sydän kurkussa. Pelicansilta tänä vuonna hieno suoritus tuo SM-hopea ja kun miettii mistä lähtökohdista lähdettiin pelaamaan finaaleja JYP:iä vastaan niin tulee vielä upeampi fiilis. Hovisella murtui lonkka, Kuusela telottiin ja vasta 17-vuotias Janne Juvonen heitettiin maalille, huikeaa ja iso hatunnosto Jannelle, että pystyi pitämään päänsä kylmänä matseissa. Itse olisin toivonut kovasti HIFK:ta tai Jokereita Pelicansin finaalivastukseksi.

Tiukkaa vääntöö..
Btw.. Käväistiin katsomassa tuossa yksi lauantai Jyväskylässä viimeistä vierasmatsia. Täytyy sanoa, että meno oli aika huimaa puolin, jos toisin. Menomatkan istuin fanibussissa, jossa lisäkseni oli arviolta 10-15v. tyttöjä, jotka fanittivat kovasti. Ennen kotiinlähtöä minibussimme oli hajonnut ja jouduimme vaihtamaan bussia, jossa olikin keski-ikäisiä juopuneita miehiä, haha! Jyväskylästä käteen jäi tappio ja fiilis, että se on vähän takapajula, sori. Jäähallilla näin riparikaveriani Tanjaa ja meillä oli tosi mukavaa sekä paljon juttuja. PST! Jyväskylässä on ehkä Suomen parhaimman näköiset miehet ;)
Tässä Joonaksen vappufiilinkejä!
Vappuja!
Takki: H&M
Lakki: SWAT TEAM, Lahti
Huivi: Burberry

Vappukin oli ja meni. Itse juhlin työväenjuhlaa selvinpäin kavereideni toilailuja katsellessa. Asuunkaan en jaksanut sen kummemmin panostaa, sillä lähdin seuraavana aamuna klo 07:00 töihin. Illan aikana käveltiin ympäri kaupunkia ja kilometrejä kertyi varmasti yli 10. Seurassani oli Arttu, Joonas, Tuomo, Niina, Kaisla ja monia monia muita hienoja ihmisiä. Eräs hiukan huppelissa ollut nuori poika tuli juttelemaan meille ja kertoi saavansa lapsen tyttöystävänsä kanssa. Se oli aika koskettava tarina ja itselleni tuli olo, että haluaisin auttaa jollakin tavalla heitä, mutta isot halaukset ja tsempit täältä! Uskon, että olette lapsellenne hyviä vanhempia! <3

Kisahuumaa!
Jääkiekon MM-kisatkin pärähtivät käyntiin tuolla Helsingin suunnalla ja siellä olen aika aktiivisesti pyörinyt töissä. Olin jo töissä järjestelemässä asioita ennen kuin kisat alkoivat virallisesti. Työskentelen kisatoimistossa eli meidän porukka vastaa kisoissa kaikkien auttamisesta sekä siitä, että kisat pyörisivät toimivasti. MM-kisoista fiilispostailua on tiedossa myöhemmin.

PS. Oletteko huomanneet kauhean siitepölykevään? Oma lääkitykseni vähän heittelee päin seiniä ja täten olenkin köhinyt jo pääsiäisestä asti flunssassa, kuumeessa, yskässä ja hengenahdistusten kourissa, arght!

Vapun jälkeen oltiin kauan odotetulla risteilyllä, josta tulee enemmän seuraavassa postauksessa. ;)