Kuvia vuosilta 2006/2007-2010 (ei aikajärjestyksessä) |
Kuvia vuosilta 2011-2012 |
Nykyään mun elämä rullaa päivästä toiseen aika samoilla raiteillaan. Opiskelua, töitä ja kavereiden kanssa kahvittelua tai kuntosalia, jos iltaisin jaksaa edes lähteä mihinkään. Viikonloppuisin hyvällä tsägällä vietetään kavereiden kanssa ''parisuhdeillallisia'' pienellä porukalla eikä enään bailata villisti. Aika paljon aikaa tulee nykyään vietettyä kotona sohvalla leffojen ja ruuan kera. Ennen istuskeltiin illat pitkät kauppakeskuksissa.
Tykkään nykyisestä elämästäni, mutta joskus niitä nuoruuden hölmöyksiä kaipaisi tähän arkeen. Nykyään tulee naureskeltua niille nuorille, jotka kamppailevat kriisiensä kanssa. Sitä on mukavaa katsoa ja kuunnella. Se on jotenkin niin aitoa.
Vaikka virheitä tilille on kertynyt paljon ja asioita joita olisi voinut jättää tekemättä, en kuitenkaan kadu nuoruuttani. Elin sen täysillä, elin sen niin kuin halusin. Myös paljon hyviä muistoja on mukanani. Monia ihmisiä on jäänyt matkan varrellani pysäkeille ja toiset on selviytynyt loppuun asti, ne jotka ovat tosi ystäviä.
Apinoin |
"nuoruuden hölmöyksiä", ja 17v on sitten jo vanha? Ja kirjoituksista päätellen et ole aikuistunut yhtään. Sorry!
VastaaPoistaVoi kuule seisoisitpa mun kengissä viikon tai edes päivän niin ymmärtäisit. Jos tätä blogia luet ja oot lukenut about pari kuukautta niin sulla on aika suppea kuva musta. Ps. ikä on vaan numeroita
VastaaPoistaAinut muutos sinussa on ulkonäöllinen ja sanoit, ettet niinkään välitä enää miltä näytät. JAAAHAS, eihän asia minulle kuulu, mutta pliis toi meikki ja muu, jos et välittäisi niin et näyttäisi tuolta? Nuoruus on aikaa johonkin reilu parikymppiseen asti (trust me!) .. Toivottavasti nuoruutesi ei ollut tuossa, nimittäin aika laihaksi jää. Kiitos kumminkin kovasta yrityksestä ja onnea elämäsi polulle ''aikuisena''....
VastaaPoistaniiimpä.. sähän oot nyt tosi aikuinen! mmut heei onhan se 17vvv jo aika vanha ;) usein tossa iässä luulee olevansa aikuisempi ku mitä on
VastaaPoistatuntuu jotenki rasittavalta (tohon anonyymiin viitaten) et vähänki vanhemmat pitää tän ikäsiii pentuina, vaikka 17 vuotta on tosi pitkä aika elämässä ja sen aikana kerkee kokeemaan vaikka mitä!
VastaaPoistalauantaimurhetytto.blogspot.com
Oot syntyny 1995, oot 17v ja puhut parisuhdeillallisista ja siitä miten kaipaat nuoruuden hölmöilyjä ja miten on kiva kuunnella nuorien kriisejä. Olet Lahden kävelevä vitsi !
VastaaPoistavoitko jo blogaaaaa?!
VastaaPoistaHahah, musta tuntuu, että tää kyseinen anonyymi on sama tyyppi joka kokoajan laittaa näitä tänne. Jos ei nappaa niin ei oo pakko lukea, ok?! Edelleenkin, jos olisitte päivän mun kengissä niin tietäisitte mitä tarkotan tässä postauksessa.
VastaaPoistaAnsma: Joo en tajua näitä ihmisiä, jotka täällä pommittelee.
Ano: Sitten kun ehdin ja jaksan. Tosi kiire koulussa ja vapaa-ajalla.
Onko tuossa yhessä kuvassa Minttu? Jos on niin maailma tosiaan on todella pieni! :D
VastaaPoistaJulia: Juu tuossa yhdessä kuvassa on tosissaan Minttu! :D
VastaaPoista