maanantai 29. lokakuuta 2012

The best weekend ever









 Moikka moi ja olen pahoillani pienestä kirjoitustauosta. Toivottavasti vihdoinkin pääsen koulun lisäksi vain ja ainoastaan keskittymään bloggaamiseen sekä teidän viihdyttämiseen. Koostin nyt kuitenkin pienen postauksen viikonlopun fiiliksistä teille, joten enjoy! :)

Olen tainnut mainita tästä jo aiemminkin, mutta mulla on pieni siivous- ja sisustusurakka meneillään. Viime viikolla meillä oli syysloma ja sain jostakin potkua alkaa tyhjentämään vessan kaappeja sekä siivoomaan koko höskän. Kaappeihin tuli kivasti tilaa ja tulevaisuudessa ehkä löydänkin meikit yms.. kamat helpommin kaapeista. Sisustukseltaan yritän saada minun ''omasta'' vessasta viihtyisän, mutta käytännöllisen. Nuo puupurnukat on ostettu Sinooperi Homesta. Hintaa 4 purkilla oli yhteensä 12 euroa. Ajattelin laittaa purkkeihin vanuja, pumpulipuikkoja sekä kaikkea pientä irtotavaraa, joka ei ole kivannäköistä pöydillä lojumassa. Korit kangassisustalla on JYSKista ja niihin ajattelin laittaa hiusten- sekä ihonhoitotuotteet. Koreille hintaa kertyi yhteensä 18 euroa. Ihanaa saada kaikki paikat järjestykseen! :)

Viikonloppuna pääsin jo omaankin huoneeseeni käsiksi ja se on onneksi kohta siivottu sekä tyhjennetty kokonaan. Tapetitkin on valittu ja uuden sängyn käymme ostamassa huomenna. Vielä olisi paljon tekemistä huoneen parissa. Pitäisi saada tapetit seinille, liukuovet kaappeihin ja huonekalujen metsästys loppuun. Kuulette varmasti projektista myöhemmin lisää.

Mun oli pakko päästä shoppaamaan jotain, joten suuntasin Gina Tricotille ja ostin muutamat alusvaatteet, josta mulla oli iso pula. Fiiliksen pohjalta mentiin ja mukaan tarttui melko värikästä kangaspalaa, mutta olen tosi tosi tyytyväinen. Rakastan kaikkea värikästä tällä hetkellä liikaa..

Sunnuntaiaamuna suostuin tekemään yhden luistelukoulutuurauksen lapsi-vanhempiryhmässä. Oli tosi mukavaa olla vetämässä erilaista jäätä vuosiin. Viimeeksi neljä kautta sitten olen ollut koutsaamassa kyseistä ryhmää ja ei voi muuta sanoa, kun vaihtelu virkistää. Tunsin itseni tosi uunoksi tuolla jäällä, kun luin papereista suoraan mitä seuraavaksi tehdään. Toivon vain, että lapsilla ja aikuisilla oli mukavaa. Tuurauksesta huolimatta jäin vielä oman ryhmäni kanssa jäälle ja pelailtiin pikku poikien kanssa kiekkoa rennolla meiningillä.

Illaksi suuntasin Lahden Sosiaalidemokraattien vaalivalvojaisiin Ravintola Voittoon, kun kutsu kävi niin pitihän sitä mennä katsomaan mikä meininki tapahtumassa on. Voin kertoa, että vaalivalvojaiset olivat yhdet parhaimmista illallisista, jotka olen ikinä nauttinut. Salaattibuffet oli aivan jäätävän hyvä veto illalliseksi -ainakin näin nuoren naisen mielestä. Valkkari osui kuin nenä päähän varsinkin kanapastasalaattiin ja miksei toki muuhunkin salaattiin. Todella fresh yhdistelmä! Suosittelen kokeilemaan. Valkkari oli Australialaista kuivaa viiniä. Nimeä en tiedä, pahoittelen. Pöytäseurueenikin oli mitä mahtavin. Hauskoja nuoria miehiä, joilla oli sana hallussa ja keskustelu soljui politiikasta urheiluun ja urheilusta blogeihin sekä oikeastaan kaikkeen mitä mieleen juolahti. Iso kiitos myös Anssille pienestä viinikoulusta ja vielä isompi kiitos Eerolle, joka kutsui minut tapahtumaan.

Vaalivalvojaisista päädyin kotiin joskus yhden aikaan yöllä, joten aamu sekä koko päivä on ollut vähän takkuista, mutta kyllä tämä tästä! :)

PS. Alin kuva raiskaa teidän silmänne jäätävällä iPhone-laadulla. Sori, mutta näettepähän illan lookin.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Mieti mitä äänestät, mutta äänestä silti!


VAROITUS: Jos et ole kiinnostunut politiikasta, vaaleista tai yleisiin sekä yhteisiin asioihin vaikuttamisesta niin voit hypätä heti tämän postauksen yli seuraavaan, mutta jos vähääkään nappaa niin luehan, sillä toivoisin nuorten vaikuttavan entistä enemmän äänestämällä tai muilla vastaavilla tavoilla.



Haluatko, että koulutuksestasi tingitään? Haluatko tehdä työtä mitättömällä palkalla? Haluatko maksaa veroja entistä enemmän? Haluatko maksaa yksityisen terveyden- ja sairaanhoitopalveluista, jos kunnissa niistä tingitään? Oletko valmis lähtemään lääkärin päivystykseen 50 tai vaikkapa 100 kilometrin päähän kuntaliitosten takia? Oletko halukas tinkimään hyvinvoinnistasi EU:n takia? - Niimpä, varmasti olet sitä mieltä ettei palveluista saa tinkiä ja veroja korottaa.

Nuoren silmiin Suomen poliittinen kenttä suurien puolueiden osalta näyttää harmaalta massalta. Eihän niissä ole mitään eroja vai onko? -Oli ehkä vielä 50 vuotta sitten ja historialliseltaan taustaltahan puolueilla on joku tietty aate, mutta nyt 2010 -luvulla on helppoa olla tänään tätä mieltä ja huomenna toista mieltä. Pienet puolueet jyräävät, koska heillä on vielä joitakin perimmäisiä aatteita ja yleensä karismaattiset johtajat. Tosin pienillä puolueilla on melko jyrkät ja joustamattomat kannat asioihin.

Onnekseni voin sanoa, että Suomessa demokratia toimii ja vaaleihin saa ehdokkaaksi lähteä melkeimpä kuka vain. On siis hyvä, että ehdokkaita on nuoria, vanhoja ja keski-ikäisiä, yrittäjiä, duunareita, työttömiä, koti-isiä ja -äitejä sekä kaikista puolueista. Jos saisin äänestää, äänestäisin todennäköisesti nuorta tai vähän vanhempaa naista, jos ajatuksemme kohtaisivat. Koen, että ehdokas joka on lähellä elämäntilannettani tai kokenut sen vähän aikaa sitten osaa päättää myös minua koskevista asioista fiksusti. Kunnallisvaalien koen olevan enemmän henkilö- kuin puoluevaali, joten valitsisin lähinnä ajatuksiani olevan ehdokkaan, jota äänestäisin. Tietysti katsoisin myös puolueeseen ja siihen mitä ajatuksia sekä alotteita he ovat tehneet eduskunnassa, koska kuntavaalien tulos vaikuttaa kuitenkin valtakunnalliseenkin päätöksentekoon.

Huvittuneena olen seurannut todella läheltä erään puolueen toilailuja eduskuntavaaleissa ja sen jälkeen hallituksessa. Puolueen vaaliohjelmassa taisi lukea puolustusmäärärahoista seuraavaa ''Seuraavalla vaalikaudella puolustusmäärärahoja ei tulla tinkimään''. Samaisen puolueen puheenjohtaja kävi puhumassa koulullamme ja kertoi siellä samaa tarinaa. No kuinkas kävikään puolue oli vaalien suurin puolue ja pääsi häsläämään hallituksen kokoon. Hupsista keikkaa muutama varuskunta kiinni ja sitä rataa -eihän puolustusmäärärahoista pitänyt tinkiä, eihän? Ennen vaaleja puolueiden ja ehdokkaiden on helppoa luvata kaikkea kivaa, mutta vaalivoiton jälkeen kääntää takkia ja romuttaa kaikki lupaukset. Tähän maailmanaikaan, kun kaikki on epävarmaa en haluaisi ehdokkaana lähteä lupaamaan kuuta taivaalta, sillä budjetit on todella tiukkoja ja uutta urheiluhallia ei kuntaan välttämättä rakenneta, jotta peruspalvelut voidaan turvata. -Realistiset lupaukset on ok, mutta yliampuvat vaalimainokset, jossa sanahelinää on enemmän kuin laki sallii heitän roskiin välittömästi.

Eilen eduskunnan kyselytunnilla perättiin oppositiopuolueiden johdosta nuorten koulutuksen aloituspaikkojen määrän laskua, mutta vastausta ministereiltä ei tullut. Kuulemma kaikki on selvää vasta ensi viikolla keskiviikkona eli vaalien jälkeen. Aloituspaikkojen määrää tullaan siis todennäköisesti laskemaan, mutta hallitus ei ennen vaaleja uskalla tuoda tätä esille, sillä sehän tietäisi vain hallituspuolueiden kannatuksen laskua.

Nuorisotakuu on hieno juttu paperilla, mutta käytännössä kaikkien alle 25-vuotiaiden on opiskeltava tai oltava töissä todella pienellä palkalla. Myös keski-ikäiset ''kalliit'' työntekijät jäävät työttömäksi ja meitä nuoria työllistetään puoli-ilmaiseksi. Nuorten kuulemma on saatava nuorena paljon työkokemusta. Mielestäni nuoruus pitää käyttää siihen mistä itse tykkää eli vapaaehtoiseen opiskeluun, työntekoon, matkusteluun, juhlimiseen ja aikuistumiseen. -Ei pakonomaiseen lain velvoittamaan painamiseen.

Olen myös huolissani vanhuksista ja vanhuslaista, sillä kyllähän meistä nuorista joskus tulee vanhoja. Korvaako määrä laadun? Ilmeisesti kyllä. Harmikseni omat isovanhempani on ollut sairaita ja täten olen nähnyt sairaalat, vanhainkodit ja terveyskeskuksien vuodeosastot reilun kymmenen vuoden ajalta. Yleisimmin hoitajat löytää kahvihuoneista juoruamasta, jos tarvitsee apua ja saa osakseen närkästä kohtelua, kun keskeyttää kivan juttutuokion. Oli kauheaa katsoa, kun mummoni makasi pari viimeistä elinvuottaan terveyskeskuksen vuodeosaston sängyssä katsellessaan valkoista kattoa, koska hoitajat eivät kiireeseen vedoten halunnut nostaa häntä tuoliin istumaan. Päätöksiä perusteltiin myös, sillä että mummoni ei ymmärrä tilannetta, koska hän oli vaikeasti dementoitunut. Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää mitä mummoni ymmärsi, joten olisi ollut ihmisarvoista elämää nostaa hänet edes kerran viikossa pystyyn.

Mieti siis ketä ja mitä äänestät,
mutta äänestä silti sunnuntaina 28.10.2012!

Tunsin eilen piston sydämessäni seuratessani kyselytuntia ja päätin kirjoittaa tällaisen toivottavasti ajatuksia herättävän tekstin teille nuorille vaaleista, lupauksista ja politiikasta. Harmittavinta on, että me nuoret jäämme usein nukkuvien puolueeseen eli emme äänestä ketään. Vain äänestämällä voi vaikuttaa ja yrittää muuttaa maailmaa pienin askelein. Millainen on sinun hyvä Suomi huomenna?

Jos et ole löytänyt vielä ehdokasta niin käytä vaalikoneita.
Alla muutamia hyväksi havaittuja vaalikoneita.
MTV3 vaalikone
YLEn vaalikone
Helsingin Sanomien vaalikone
Etelä-Suomen Sanomien vaalikone
Turun Sanomien vaalikone

torstai 25. lokakuuta 2012

Pysähdy, stoppaa, ajattele









 OUTFIT
Tunika: American Apparel
Jeggingsit: Dr.Denim
Saapikkaat: Marc O'Polo
Vyö: Pieces
Koru: Guess

Mä rakastan aurinkoisia pakkasaamuja ja kuuraa. Niiden yhdistelmä on vaan jotain niin herkkää ja kaunista. Lähdin siis aamulla kuvailemaan pihalle, sillä sää oli sopiva ja inspiraatiota löytyi. Olen taas jotenkin postailupulassa, koska mulla on ihan liikaa ideoita, mutta liian vähän kuvia ja kirjoittamiseenkaan ei ole taas löytynyt intoa, mutta eiköhän tämä tästä. Lupaan tuottaa teille entistä enemmän kirjoituksia, kuvia ja videoita. Esittäkää vaan toiveita ja ideoita mitä haluaisitte lukea enemmän tai vaikka mitä tutoja voisin tehdä. :)

Olen vain niin onnellinen. Itse asiassa ollut koko alkuviikon. Mitään suurta ja ihmeellistä omassa elämässäni ei ole tapahtunut vaan olen vain levännyt -hidastanut, koska onhan nyt loma. Vähän tässä päivien mittaan olen yrittänyt siivoilla ja pikkuhiljaa tulosta alkaa syntyä. Siivouksen myötä ajattelin palkita itseni ja sisustaa huoneeni sekä vessani tälle vuosituhannelle. Samalla, kun onnellisuuskertoimeni on kasvanut ainakin sataan, olen lopettanut muiden kadehtimisen. Olen kavereideni saavutuksista iloinen sekä otan osaa heidän juttuihin. Vitsit, että tuosta saa niin paljon edemmän irti kuin kadehtimisesta. Tajusin myös, että vain tällä tavalla voin tarttua hetkeen, nauttia siitä mitä minulla jo on. Ikionnellinen olen parhaan kaveripoikani puolesta, sillä hän saa lapsen tyttöystävänsä kanssa. Uusi elämä on vain jotakin niin liikuttavan hienoa.

Kiitos myös teille uusille seuraajille ja lukijoille, olette ihan supereita ja nyt tiedän miksi kirjoitan! <3

tiistai 23. lokakuuta 2012

DAMN HEELS -We adore our heels, and we’ll certainly never stop wearing them, but we should always feel comfortable and fabulous!





I Love Me -messuilla minulle tarjoutui mahtava tilaisuus testata Damn Heelseja eli kokoontaitettavia ballerinoja. Kukapa nainen ei pitkän juhla- tai messupäivän jälkeen kaipaisi helpotusta jaloilleen. Nämä helpottavat myös yökiitäjien kotiinpaluuta sekä tanssilattioiden kuningattaria.

Damn Heelsit mahtuvat nätisti bileiltoina hiukan isompaan laukkuun, sillä niiden oma säilytyspussukka on clutch. Clutchin sisältä löytyy kokoontaitettavat ballerinat ja clutchista tulee korkokengille kätevä kantokassi.

Itselläni on ollut aina suuri kenkäkriisi, sillä rakastan käyttää korkeakorkoisia kenkiä, mutta harmittavasti shoppailukierroksilla, juhlissa, laivalla ja muissa paikoissa jalat väsyvät korkokenkäkävelyyn todella nopeasti. Yleensä olen mukanani raahannut todella isoa kassia johon mahtuu korkkari tai sitten älyttömän rumaa muovipussia. Nyt tämäkin ongelma on ratkaistu kätsyn kantokassin avulla.



Otin Damn Heelsit tänään koko päiväksi testiin ja tallustelin niillä varmasti kymmenisen kilometriä pitkin kaupunkia. Ensimmäiset koko punaiset kenkäni löi oman pääni sisällä hiukan ennakkoluuloja, mutta nyt olen ihan koukussa väriin sekä ballerinoihin. Yleensä ballerinamalliset kengät ei jostain syystä pysy jalassani, mutta nämä pysyvät ilman minkäänlaisia remmihässäköitä. Pohjat on ohuet, mutta yllättävän kestävät ja suurempia jälkiä/kulumia pohjiin ei tullut. Ohuet pohjat on ihan kivat siinä mielessä, että epätasaisemmalla alustalla mm. kivet hierovat jalkapohjia kivasti. Tähän aikaan syksystä ballerinoja ei enään näy hirveästi ihmisten jaloissa ja aiheutinkin hiukan hilpeyttä kaduilla. No ehkä hilpeyteen oli aihetta, sillä tänään oli todella kylmä ilma ja varpaitakin meinasi paleltaa. Joten suostittelen Suomen talvessa kävelemään Damneilla lyhyitä matkoja esimerkiksi baarista taksiin tai olemalla visusti sisätiloissa. Kesällä nämä ovat oikein upea keksintö ja miksei toki talvellakin lyhyillä matkoilla sekä sisätiloissa juhliessa! 

FYI
- Testissä oli Damn Heelsien ''Damn Classic''-malliston punaiset balleriinat.
- Päällysmateriaali synteettistä
- Pohja synteettistä
- Sisus nahkaa
- Hinta noin 35-45 €

Arvostelu Damn Heelseista
+ Todella sirot
+ Hyvin ja nätisti ommellut saumat ballerinoissa
+ Ompeleet eivät paina/hierrä jalkoja
+ Pehmoisen tuntuiset jalassa
+ Oikean balleriinan näköiset, eikä mitkään jumppatossut
+ Sisus nahkaa
+ Värivalikoima tosi kiva
+ Kevyet kantaa mukana
+ Säilytys- ja pussukkasysteemi
+ Clutchin sisään saa tarvittaessa mahtumaan pienen rahapussin ja avaimet
+ Pysyvät jalassa hyvin ilman minkäänlaisia lenkkisysteemejä

+/- Ohuet pohjat. Stimuloi jalkapohjien akupisteitä hyvin esimerkiksi mukulakivikadulla, mutta näin myöhään syksyllä on hieman kylmät. Mahdollistaa kenkien kokoontaittumisen.

- Clutchin alta pursuaa kirjava vuori*
- Kantopussukan iso koko*
- Clutch on hiukka vaikea taitella kokoon 
- Ei ihan syksy-/talvikelin kengät

*Damn Heelsien ''Damn Glamorous'' 2012 talvimallistossa on otettu huomioon juurikin tuo vuoren pursuaminen sekä kantopussukan iso koko ja asiat on korjattu. Clutchin sivuille on tullut vetoketjut, jotka estävät juurikin tuo vuoren pursuamisen ja kantopussukkaa on hiukan pienennetty.

Damn Heels Damn Glamorous 2012 -mallisto
Ovh. 69,90€
Toimitus marraskuussa 2012
Sivustoille:
Damn Heels Suomi (aukeaa 1.11.2012)

Facebook:

Twitter:

maanantai 22. lokakuuta 2012

Pieniä hippuja onnesta







TODAY'S OUTFIT


Toppi: Gina Tricot
Jeggingsit: Dr.Denim
Riipus: Kooky Gems
Rillit: Versace



                                                      Onni koostuu usein pienistä hetkistä,                                                   mutta ne on yleensä niin lyhyitä hetkiä,

                                                       että niitä ei edes tahdo huomata.
Niissä hetkissä on kuitenkin kaikki,mitä meillä on.>

Tässä maanantain onnen hippuset




I Love Me-messut 2012












GANT


HOLEBROOKS SWEDEN

BOOMERANG

 HUNTER

AKI CHOKLAT





TW STEEL WATCHES

 JUHANA TAMPERE


E.LINDROOS

HÄÄPUKUJA




MUKAAN JÄI


Hej på dej kaikille ja paljon terkkuja I Love Me -messuilta Helsingin messukeskuksesta! Olen aivan rättipoikkiväsynyt, mutta yritän nyt viimeisillä voimillani puristaa tämän postauksen kunnialla loppuun. Pahoittelen jo tässä vaiheessa, jos teksti ei ole maailman sujuvinta (kuvat saaneen kertoa enemmän kuin tuhat sanaa).

I Love Me -messut ei ainoastaan siis ole muoti- tai kauneusmessut. Saman katon alta muodin sekä kauneuden lisäksi löytyi terveys- ja GSW- eli Gold-/Silver-/Watch- messut. Kokonaisvaltaista hyvinvointia ja ulkomuotoa tuli tutkailtua siis enemmänkin kuin vain pintapuolisesti yhdeltä osa-alueelta. Tutustuin kahden päivän aikana melkein kaikkiin osastoihin, mutta harmittavasti aika loppui kesken ja toiset jäivät vähemmälle huomiolle. Harmittaa niin vietävästi!!

Noissa ensimmäisissä kuvissa on yleistä messufiilistä yritetty kuvastaa ja kaikkia ihania purnukoita, osastoja, tuotteita mitä olisi tehnyt mieli ostaa tai kokeilla. Harmi, kun olen ylittänyt tyylikkäästi tämän kuukauden blogibudjettini, joten yritin pitää itseni tiukkana messuilla, joten shoppailin melko vähän... tai niin ainakin luulin.

Seuraava kuvasarja, joka kulkee brändeittäin on tämänhetkinen ''must have'' -listani.
Gantin osasto oli aivan ihanissa karkinväreissä ja heillä oli esillä todella käytännöllisiä vaatteita. Voi, että odotan jo ensi kevättä ja noiden mallistojen saapumista vesi kielellä. Himoitsen älyttömän paljon Holebrooks Swedenin neuleita. Materiaali tuntuu kestävältä ja lämpimältä. Holebrooksit ovat myös kivan värisiä ja helposti yhdisteltävissä muihin vaatteisiin. Olen pitkään etsinyt toimivaa, hyvää ja ryhdissään pysyvää laukkua, johon tarvittaessa läppäri sekä kamera sopisivat. NYT se löytyi Boomerangin vasikannahkainen käytännöllinen arkilaukku. Laukku on todella tukevan tuntuista nahkaa ja mahtavan värinen. Tästä yksi toive joulupukille! ;) Mun on pakko saada Hunterin varvassandaalit ensi kesäksi. Nuo on aivan älyttömän makean näköiset ja uskoisin, että niillä voi kipittää pidempiäkin matkoja väsyttämättä jalkoja. Seuraavaksi matkani jatkui Aki Choklatin kenkämaailmaan ja minua ei todellakaan olisi pitänyt sinne päästää. Akin omaan mallistoonsa suunnittelemat miesten sulkakengät on todella todella upeat! Mitä mieltä te olette kyseisistä kengistä? Akilla on myös pari muuta mallistoa, jotka on suunniteltu Lahtiselle eli huopakenkä- sekä laukkufirmalle ja Kookengälle. Akin Lahtiselle suunnitelemasta mallistosta mulla on omat huopatossusuosikit ja varmasti talven 30 asteen pakkasessa niillä tallustelen pitkin maita sekä mantuja. Kuvassa esiintyvä laukku on myös aivan super! Akin ja Kookengän kevään mallistosta haluan shoppailla muutamat korkokengät. TW Steel Watchesin iso näyttöiset kellot ovat todella hienoja pukukelloja. Kävin testailemassa tuota mallia, joka on tuossa kuvassa. TW Steelit ovat olleet esikuvana JETSET -kelloille, jotka ovat meidän nuorten suosiossa. Juhana Tampereen designerkorut on simppeleitä ja yksinkertaisia suomalaisen suunnittelun sekä työn tulosta. Juhanan korut ovat kuin nappi silmään arki- ja juhlapukeutumisessa. Kiehtovinta heidän mallistossa on se, että miehille sekä naisille on suunniteltu samasta aiheesta koru, mutta ne eroavat ulkonäöltään hiukan ja sitä paitsi näitä koruja ole hinnalla pilattu. Ehkäpä joku päivä Juhana Tampereen koru esiintyy myös minun kaulassani. E.Lindroosin osastolla oli esittelyssä Bridal Awards -palkinnon voittanut vuoden kaunein sormus. Sormus on todella kaunis ja käytännöllinen. Siinä on 3 eri osaa joiden avulla sormuksen ulkoista olemusta saa muokattua. Myös E.Lindroosin korvakoruissa on 2 osaa (reunukset ja keskitimantit), jolloin korviksistakin saa juhlavammat tai arkisemmat. Kätevää! Hääpukuja katselin vanhojenpäivää mielessä pitäen. Vieläkään ei tullut mitään WOW-ideaa puvun suhteen, mutta pikku hiljaa hyvä tulee.

Viimeisimmässä muttei vähimmässä kuvasarjassa on kotiin tuomani ihanuudet. Acon osastolta ostin melko huimilla alennuksilla 6 eri tuotetta. Hintaa tuotteille kertyi yhteensä 10 euroa. Natur Viven pienet pullot ovat minulle kouluun sekä salille shampoo, hoitoaine ja suihkugeeli. Natur Vivelta ostin myös pari huulikiiltoa hunajan- ja kirsikanmakuisen. Acon omasta tuotesarjasta jäi matkaan ihon kuorinta-aine. Avonin osastolla kävin vaihtamassa vanhan huulipunani uuteen ja ostin sieltä kirsikantuoksuisen vartalovoiteen 2€. Mary Kaylta sain näytteet yö- ja käsivoiteesta. Putelit näyttävät aika yksinkertaisen herkullisilta. Yves Rocherin uutiskirjeen tilaajaksi liittyjät saivat valita näytteen heidän tuotevalikoimastaan, joten otin itselleni minikokoisen suihkugeelin, sillä minikokoisia suihkugeelejä tarvitaan aina. Iberolta kävin haalimassa itselleni meikkisieniä, koska niitäkään ei ole ikinä liikaa (hukkailen niitä liian usein). Foreverilta sain kokeiluun aloevera-huulivoiteen. Toivottavasti toimii ja kosteuttaa hyvin huuliani. Kerron tuotteen toimivuudesta myöhemmin, kun pääsen testailemaan oikein kunnolla.

Eminencen luomukosmetiikkasarjasta sain pieniä näytteitä mm. kasvovoiteesta, puhdistusaineesta ja maskista kokeiluun. Tulen testailemaan tämänkin sarjan vähän myöhemmin sekä kertoilemaan mitä mieltä olin tuotteista. Eminenceltä löytyy ainakin todella herkullisen näköisiä pakkauksia kosmetiikalle!

Bio2You on blogini uusi yhteistyökumppani. Heidän ihonhoitotuotteet ja kosmetiikka on 100% luomukosmetiikkaa. Bio2You:n tuotteet sisältävät luomuviljeltyä tyrniä ja tuotesarja on sertifioitu ympäristöystävälliseksi sekä kestävää kehitystä noudattavaksi. Testattavaksi sain luomupuhdistusmaidon ja kirkastavan luomukasvonaamion. Näitä tuotteita alan kokeilemaan huomenna ja testi kestää parisen viikkoa, jonka jälkeen kirjoitan tuotteista arvostelut tänne. Olkaahan kuulolla! :)

DAMN HEELS on toinen uusista yhteistyökumppaneistani. Kätevä keksintö, jolla helpoitetaan monien naisten elämää juhlissa ja miksei toki arkenakin. Clutchin kokoisessa laukussa on kokoontaitettavat ballerinat. Joten nykyään voi huoleti lähteä korkeilla koroilla juhlimaan, mutta jalkojen väsyessä vaihtaa kätevät ballerinat jalkaan. Clutchista tulee korkkareille kantokassi, joten tämäkin pulma on ratkaistu. Damn Heelseista on luvassa juttua huomenna.

Kooky Gemsin koruihin syttyi rakkaus heti ensisilmäyksellä. Pukukoruksi minun oli pakko saada pitkässä ketjussa roikkuva ''Keep calm and carry on'' -riipus. Mustia vaatteita ja koru kaulaan niin johan on ilmettä asussa kerrakseen. Korun hinta oli 19€, joka ei mielestäni ole kovin paha.

Mutta anteeksi tämä kaikki sekoiluni ja ylipitkä postaukseni!
Hyvää yötä!
Rakkaudella teidän pieni sekoilija